Tilannepäivitystä ja vanhojen muistelua
Rambo – kojootin poikaselle on ikää tullut jo 7 vuotta tänä kesänä. Edelleen ollaan hälyryhmässä hälytettävissä kadonneen henkilön etsintöihin ja hyvin on koiruli kokemusta saanutkin. Koulutuksellisesti ollaan ahkeroitu erikoiskoulutuksien parissa varsinkin viimeinen vuosi. Koerintamalle on tullut uusi koemuoto vuoden 2018 alusta: PEKO-koe eli kansallinen pelastuskoirakoe, joka jatkossa korvaakin kaikki entiset koemuodot Suomen Palveluskoiraliitossa. Kokeessa suoritetaan hallintaosio maastossa, jälki ja haku. Kaikki samaan syssyyn peräkkäin. Se meidänkin täytyy tänä vuonna suorittaa, jotta Rambo säilyy taas 2 vuotta hälytyskortilla. Kahden vuoden päästä koira onkin 9- vuotias ja jäänee silloin jo eläkkeelle pelastuskoirahommista. Toivotaan, että kokeeseen tänä vuonna päästään ja koe myös läpäistään. Kojoottipoikasen kanssa koulutus jatkunee erikoiskoulutuksen tiimoilta, jos vaan hälykortilla pysytään.
Toivotaan tässä kohtaa, kun koira on aika hyvässä vedossa, ns parhaimmillaan ja viimeiset 2 hälytysvuotta tuon koiran kanssa on toivottavasti edessä, että terveyttä koiralla edelleen säilyy.
Tässä kohtaa tätä hommaa on ollut vahvasti hetkiä, jolloin alkaa muistelemaan tätä meidänkin polkua 6 vuotta taakse päin. Päivään vuonna 2012, jolloin tuo otus 1-vuotiaana saapui ja matkaa, mitä on käyty, jotta ensin pätevöidyttiin Virta-tarkastuksen kautta marraskuussa 2015 ja koulutuspolkua ennen sitä ja sen jälkeen. Aika hurjia vastoinkäymisiä oli kaikenlaisten tapaturmien ja koulutuksellisten pöllöyksien ym säädön kanssa. Mutta se on ollut aivan kullan arvoinen minulle koiran ohjaajana! Opettanut enemmän kuin mitkään muut ajat edellisten koirien kanssa. Kyseinen aika on myös ollut eri asianhaarojen takia melkoisen stressaavaa, joka on myös antanut isosti eväitä ihmisenä kasvamiseen ja uuden tulokkaan kanssa koulutusta taas miettiessä.
Niin, laumasta on nyt poistunut paremmille metsästysmaille lapukkamme Donna ja vuoden verran on ollut kuvioissa mukana käyttömalinois narttu Hilkka, virallisesti Suhteellisen Punahilkka.
Tämän blogi-päivityksen myötä selailin vanhoja päivityksiä täällä blogissa. Heräten miettimään, olenko kadottanut sen punaisen langan tässä touhussa? Kun muistaa ne tunnelmat esimerkiksi Kokkolan kokeessa, jolloin ensimmäistä B-tulosta tahkottiin 2014, niin herää huomaamaan, että hei, olenko oikeilla raiteilla?! Tajuaa, että mähän kaipaan ja tarvin paluuta juurilleeni ja enemmän tuota ilon ja intoa siihen mitä ollaan tekemässä! Mitä on tapahtunut!? Muut oheistressit ovat ehkä vieneet liikaa ajatusta ja energiaa …. uuvuttaneet ja kadottaneet sitä sydämen paloa, joka tähän hommaan on oltava, jotta tästä jotain tulee …. Tää homma itessään ei ole mitää ydinfysiikkaa kuiteskaan. Hirmu iloisin mielin sitä nyt katsoo tulevaan! Kojootti265 on parhaimmillaan … uusi koiran alku koulutettavana … alueellisen pelastuskoiratoiminnan verkostoitumisen myötä on tullut uutta potkua ja lisää aivan ihania ihmisä sekä koirakoita tupsahtanut elämään … Mitä sitä pieni ihminen vois enempää toivoa …. ehkä sitä, että ymmärtää taas vain keskittyä oleelliseen! Niin ja onhan tässä kohtaa hyvä pysähtyä aina välillä miettimään, miten tuota pikku malinöösityttöä lähden viemään eteen päin. Hilkan toilailuja voi seurailla Facebookista Hilkan omilta sivuilta: Pelastuskoirakokelas Punahilkka
